|
Ruumiin kulttuuri 1/2009 sisällysluettelo Pääkirjoitus Suhosen sooloilu toi Johtolangan Rikostoimittaja-kirjailija Jarkko Sipilä voitti Vuoden johtolanka -palkinnon romaanilla Seinää vasten, jossa tutun Takamäen tiimin ataripoliisi Suhonen kulkee vaarallisia polkuja. Johtolanka-raadin perustelut Ulkomainen kunniakirja Islantiin Arnaldur Indriðasonin kansainvälinen palkintosade sai jatkoa Suomesta. Hornanlinna-kunniakirja 2009 myönnettiin ohjaaja Matti Kassilalle unohtumattomasta työstä suomalaisen rikoselokuvan hyväksi. Hiljattain 85 vuotta täyttänyt mestariohjaaja pohtii Leena-Kaisa Laakson haastattelussa monelta kantilta niin elokuvia kuin elämääkin. Kassila ”viettää mukavaa vanhuutta” kotikulmillaan Vantaalla. Almanakka täyttyy yhä tapaamisista, ajokortti on uusittu, ja elokuvanteon jälkeen Kassila on innostunut kirjoittamisesta, varsinkin fiktiosta. Harri Nykäsen dekkareissa fakta ja fiktio kohtaavat Kaksinkertainen Johtolanka-voittaja Harri Nykänen vieraili alkuvuodesta Kallion dekkarikirjastossa kertomassa aiheesta Miten dekkarini ovat syntyneet?. 10 minun mieleeni Kouvolan dekkaripäivien puuhanainen Ritva Sorvali suosii listallaan kotimaista jännitystä. Rikoksia kesää kohti Dekkareita ilmestyy keväälläkin tiuhaan tahtiin. Seppo Jokinen jäi Koskisen koukkuun Mansen maineikas komisario Koskinen astelee kesällä jälleen Seppo Jokisen kirjan sivuille, nyt jo 14. kerran. Syksyllä komisario nousee Tampereen Työväen Teatterin näyttämölle. Makuja Istanbulista Koekeittiö valmistaa turkkilaista kalakebabia Jason Goodwinin palkitun Janitsaaripuun reseptillä. Aina vain parempi Lawrence Block ”Mitä tekee kirjailija, joka on kirjoittanut rikoskirjoja 50 vuotta ja voittanut jo kaikki mahdolliset alan palkinnot? Kirjoittaa tietysti aina vain parempia kirjoja.” Näin kiteyttää Antti Tuomainen, rikoskirjailija itsekin, amerikkalaisen mestarin Lawrence Blockin tilanteen. Kuolleita Kaksi kirjailijaa yhdellä härslaakilla Donald E. Westlake alias Richard Stark on poissa. Kauhujen talo Kaivopuistossa Mika Waltarin klassinen salapoliisiromaani Komisario Palmun erehdys näyttää erilaiselta kauhuromantiikan näkökulmasta. Upea kokoelma rikossarjakuvaa Hammettista Neil Gaimaniin Paul Gravettin valikoima esittelee kaikkia noirin vivahteita niin Amerikasta kuin Euroopastakin. Nimeni on Higson, Charlie Higson ”Miten Etonin hulivilistä kasvoi 007?” kyselee Jarkko Karppinen – ja lähtee etsimään osviittaa Charlie Higsonin Young Bond -kirjasarjasta. Säkkipillikiväärinne, Mr. Bond! Tietoteos käy läpi James Bondin pelejä ja vehkeitä. Leffa- ja dvd-mania Uutuuksina mafiaelokuva Gomorra, Helsingin alamaailman kuvaus Rööperi sekä tuore Stieg Larssonin romaanin filmisovitus Miehet jotka vihaavat naisia. Dvd-puolella muun muassa olympiavuoden kotimainen Silmät hämärässä. Rikoskirjallisuus aikansa peilinä Voitto Ruohosen tutkimus pureutuu rikoskirjallisuuden yhteiskunnallisiin elementteihin. Tapaus Veikko Ennala Kohureportteri Ennalan keskeinen kaunokirjallinen tuotanto on koottu järkäleeksi Elämään tuomittu, joka sisältää myös hänen synkät psykologiset trillerinsä. Seikkailujännityksen museossa Jack Higginsin ja Clive Cusslerin laimeat jännärit saavat Pekka Turusen pohtimaan, onko aika ajanut tämäntyyppisen kirjallisuuden ohi. Kirjakäräjät |
![]() Ruumiin kulttuuri 1/2009 |