|
Ruumiin kulttuuri 3/2010 sisällysluettelo Pääkirjoitus Harjunpään rautainen paluu Suomalaisen poliisiromaanin mestari Matti Yrjänä Joensuu teki syyskuussa kauan odotetun paluun ja julkaisi yhdennentoista Harjunpää-romaaninsa. ”Minulla pitää olla elämä, mieli ja sielu tasapainossa, jotta pystyn kirjoittamaan”, Joensuu sanoo Heikki Ollikaisen haastattelussa. Dekkarilauantai 30.10.2010 palkittiin Hornanlinna-kunniakirjalla uraauurtavasta työstä suomalaisen dekkarin hyväksi. Dekkariseuran edustajat kävivät luovuttamassa palkinnon Tenhuselle heinäkuun helteillä hänen kesäpaikassaan Pielavedellä. 10 minun mieleeni – Outi Karemaa Dekkariseuran varapuheenjohtaja, historiantutkija ja kustannusalan ammattilainen Outi Karemaa lähti suosikkilistan tekijäksi, vaikka tehtävä tuntui mahdottomalta. Agatha Christie ja ensimmäisen maailmansodan varjot Kaikkien aikojen dekkarikuningattaren Agatha Christien syntymästä on kulunut 120 vuotta. Juhlavuoden merkeissä Leena Korsumäki syventyy mestarin varhaistuotantoon, johon ensimmäinen maailmansota jätti jälkensä. Christie-fanin rankka urakka John Curran on kahlannut läpi kymmenittäin Agathan muistikirjoja ja löytänyt muun muassa kaksi ennen julkaisematonta Poirot-novellia. Kuolleita Rikosrealismia varmoin ottein Lea Toivola luo katsauksen Timo Sandbergin poliisiromaaneihin, joissa Sandberg kuvaa terävästi 1990-luvun laman vaikutuksia 2000-luvun yhteiskuntaan. Koskisen kalajuttu Komisario Koskisen oluthauki levitti koekeittiöön huumaavia tuoksuja. Henning Mankell – rikoskirjailija ja maailmanparantaja Kirjastokongressissa Göteborgissa Henning Mankell jätti rikosromaanit sivuun ja keskittyi puhumaan Afrikan lukutaidon puolesta. Yksityisetsivät elävät yhä Juri Nummelin esittelee viime vuosien uusia yksityisetsiväkirjoja ja niiden tekijöitä. ”Kuolleeksi luultu lajityyppi on hyvässä vedossa 2000-luvun alussa”, Nummelin muistuttaa. Loppuvuoden lukemista Yksityisetsivä natsi-Saksassa Tapani Bagge paneutuu Philip Kerrin hienoon Bernie Gunther -sarjaan, joka käynnistyi Berlin Noir -trilogialla 1989–91 ja jatkui uusilla romaaneilla 15 vuotta myöhemmin. Carter Brownia apurahalla Australialainen tutkija Toni Johnson-Woods kävi tutustumassa suomalaisiin Carter Brown -kokoelmiin. Saara Kesävuori vei voiton Kouvolassa jossa dekkaripäivien ja novellikilvan teemana oli Murhattu mieli. Dekkari ei taivu lipunkantajaksi Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereella dekkareita pohdittiin uudesta näkökulmasta. Leffa- ja dvd-mania Katselussa Rodrigo Cortésin kauhutrilleri Haudattu sekä kohuttu brittiläinen elokuvatrilogia, David Peacen romaaneihin pohjautuva Red Riding. Tukholman musta puoli Länsinaapurin pääkaupungin postipiiri 145 ajautuu jengisodan kouriin Jens Lapiduksen kirjoittamassa sarjakuvassa. Rikosfiktiota pitkin ja poikin Tanskalainen tutkimusprojekti käsittelee dekkarikenttää laajasta perspektiivistä. Kirjakäräjät Lahjomattomassa käsittelyssä tasan 50 uutta rikos- ja jännityskirjaa. |
![]() Ruumiin kulttuuri 3/2010 |