Suomen dekkariseuran hallituksen kannanotto näkemyksiin, joita Finlandia-raadin puheenjohtaja, professori Liisa Steinby, esitti puheessaan palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuudessa Helsingissä 12. 11.



Hyvä valinta,
surkea perustelu Finlandia-raadilta


Onnea Finlandia-ehdokkaalle, rikoskirjailija Marko Kilvelle. Hyvän uutisen ylle luovat kuitenkin varjon ehdokkuuden perustelut. Niistä ovat luettavissa valintaraadin – tai ainakin sen puheenjohtajan, professori Liisa Steinbyn – köykäiset ja vanhentuneet tiedot kotimaisesta rikoskirjallisuudesta. Raati luonnehtii Kilven teosta kuin se olisi jokin hämmästyttävä poikkeus.

Raadin puheenjohtajan mukaan dekkareissa keskeisiä ovat murhamysteerit ja rikollisten takaa-ajo. Kilpeä hän kiittää siitä, että hänen kirjansa kyseenalaistaa dekkarilajin kaavamaisuuden ja tuo siihen mukaan psykologista ja yhteiskunnallista painotusta. Vähättelemättä arvoitus- ja takaa-ajodekkareita ja puuttumatta siihen, että kaikki kaunokirjallisuus perustuu kaavoihin, raadin väitteet rikoskirjallisuuden luonteesta ovat tuulesta temmattuja.

Raadin kuvauksesta ei tunnista nykypäivän suomalaista rikos- ja jännityskirjallisuutta, esimerkiksi Risto Isomäen, Seppo Jokisen, Pentti Kirstilän, Leena Lehtolaisen, Harri Nykäsen, Outi Pakkasen, Marianne Peltomaan, Matti Röngän, Jarkko Sipilän ja Taavi Soininvaaran kirjoja.

Nykydekkari käsittelee jatkuvasti rikosten psykologisia ja yhteiskunnallisia taustoja ja vaikutuksia. Kirjoissa arvioidaan hyvän ja pahan, syyllisen ja syyttömän käsitteitä. Dekkareiden maailma on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Pikemminkin dekkarit kertovat siitä, miten mutkikas nykymaailma voi olla.

Marko Kilven esikoisromaanin Jäätyneitä ruusuja Suomen dekkariseura palkitsi Johtolanka-palkinnolla 2008. Seuralla on jäseninään yli tuhat innokasta dekkarinharrastajaa ja -lukijaa. He varmasti voivat allekirjoittaa väitteen, että usein juuri dekkarit kuvaavat parhaiten aikamme ihmisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia.

Finlandia-raadilta Kilpi olisi ansainnut asiantuntevamman arvion kirjastaan ja edustamastaan kirjallisuudenlajista.


Suomen dekkariseuran hallitus
Kirsi Luukkanen, pj.
Ari-Matti Auvinen
Katriina Harviainen
Outi Karemaa
Leena Korsumäki
Sirkku Nyström
Tiina Torppa
Antti Turunen
Pekka Turunen


Keijo Kettunen
Janne Mäkelä



Liisa Steinbyn puhe on luettavissa Suomen kirjasäätiön nettisivuilla.


19.11.2009