Vuoden johtolanka -palkitut 2000-2009

Vuoden johtolanka 2009 
Jarkko Sipilä: Seinää vasten

Palkintoraadin perustelut:

Kriittinen yhteiskunta-analyysi on ollut aiemminkin Jarkko Sipilän tavaramerkki. Sipilä ei kirjoissaan alleviivaa eikä osoita ongelmaa sormella, vaan vakavat yhteiskunnalliset epäkohdat punoutuvat luontevasti kokonaisuuteen. Romaanin Seinää vasten keskeisenä teemana on poliisin toiminta laillisuuden rajamailla. Erittäin ajankohtainen aihe, kun parhaillaan tosielämän huumepoliiseja epäillään laittomien menetelmien käytöstä. Kirjan toiseksi tärkeäksi ongelmaksi osoittautuvat virkamiesten yhteydet rikollisuuteen; ilman niitä kyseiset rikokset tuskin olisivat mahdollisiakaan.

Sipilän motto voisi olla ”less is more”. Se näkyy sekä kielenkäytössä että siinä miten hän rakentaa kirjansa. Sipilän tarina ei rönsyile. Hän kertoo vain sen, mikä on tarpeen. Irrallisilta vaikuttavat pienet yksityiskohdat tai tapahtumat osoittautuvatkin tiukasti rakennetun kokonaisuuden välttämättömiksi osiksi. Kielenkäyttö on selkeää ja kurinalaista, ilmaisuvoimaista, mutta kaikkea liioittelua karttavaa hyvää normaaliproosaa.

Hänen henkilönsä, oli sitten kysymys poliiseista tai isommista tai pienemmistä roistoista, ovat uskottavia, eläviä ihmisiä iloineen ja suruineen. Häneltä riittää myötätuntoa myös yhteiskunnan laitapuolen kulkijoille. Kun tähän kaikkeen lisätään vielä Sipilän asiantunteva poliisityön kuvaus, alkavatkin Johtolanka-kirjan ainekset olla koossa.

Palkintoraatiin kuuluivat Leena Korsumäki, Pirkko K. Koskinen ja Olli Mäkinen.

Vuoden johtolanka 2008 
Marko Kilpi: Jäätyneitä ruusuja

Palkintoraadin perustelut:

Jäätyneitä ruusuja on Marko Kilven esikoisromaani. Hän on Kuopiosta kotoisin oleva vanhempi konstaapeli. On luontevaa, että hän esikoisteoksessaan kuvaa hyvin tuntemaansa poliisitoimintaa ja tekee sen asiantuntevasti.

Kirjan päähenkilö Olli Repo on poliisikoulun työharjoittelussa entisessä kotikaupungissaan, jonne hän ei muistojensa piinaamana olisi halunnut palata. Yhdessä mentorinsa Tossavaisen kanssa hän selvittelee rikossarjaa, joka vähitellen kasvaa yhä vakavammaksi.

Romaani on esikoisteokseksi harvinaisen kypsä, rakenteeltaan tiivis eikä turhia rönsyjä ole. Jännitteitä riittää loppuun saakka. Henkilökuvaus on uskottavaa ja varsinkin Tossavainen on mainio hahmo. Päähenkilö Olli Repo on moni-ilmeinen, vikoineen ja virheineen inhimillinen ihminen, joka suhtautuu työhönsä vakavasti.

Raatia miellytti se, ettei päähenkilö ole mikään kokenut konkari, vaan ensimmäisessä työpaikassaan oleva harjoittelija, jonka pää on vielä täynnä poliisikoulun oppeja. Soveltaessaan niitä käytäntöön hän onnistuu tekemään lähes kaikki virheet, mihin aloittelija voi sortua. Hän on kuitenkin itselleen rehellinen ja oppii virheistään. Lukija voi hyvin perustein uskoa, että hänestä aikanaan tulee hyvä poliisi. Hän kasvaa myös ihmisenä, puolisona ja Eetu-pojan herkästi kuvattuna isänä.

Erityisesti raati piti Kilven raikkaasta ja luontevasta kielenkäytöstä. Raadin mielestä teoksella on myös selviä kaunokirjallisia ansioita.

Palkintoraatiin kuuluivat Leena Korsumäki, Pirkko K. Koskinen ja Olli Mäkinen.

Vuoden johtolanka 2007 
Tapani Bagge: Musta taivas

Palkintoraadin perustelut:

Tapani Bagge on kirjoittanut viidennen Hämeenlinnaan sijoittuvan rikosromaaninsa Musta taivas tutun älykkäällä ja nautittavalla kielellä. Kirjailija kuljettaa lukijaa taidokkaasti pitkin Hämeenlinnan katuja, toria, rantoja ja vanhoja kortteleita. Tarkassa miljöökuvauksessa ovat aistittavissa kaupungin valot ja värit, puiden tuoksut, satavuotiaitten hirsirakennusten ominaishaju ja vanhan tulipalon lemu.

Romaanin laaja henkilögalleria on poikkeuksellisen rikkaasti ja uskottavasti kuvattu. Henkilöt ovat moniulotteisia, eläviä hahmoja, joilla on taipumus ja tahto sekä hyvään että pahaan. Bagge kuvaa oivaltavasti, miten usein silkka sattuma määrää, kummalle puolelle lakia ihminen asettuu kulkemaan.

Kotimaisen jännityskirjallisuuden moniottelijan tuorein teos käsittelee kirjallisuuden perusteemoja – vapautta, valtaa, rakkautta ja kuolemaa – nasevalla huumorilla ja lämpimän suvaitsevasti.

Palkintoraatiin kuuluivat Marja Istala Kumpunen, Antti Turunen ja Mikko Varis.

Vuoden johtolanka 2006 
Matti Rönkä: Ystävät kaukana

Palkintoraadin perustelut:

Matti Rönkä tunnetaan jo kahden edellisen romaaninsa perusteella tekijänä, jolla on hallussaan kirjailijan tärkein työväline, oma kieli. Vaivattoman keveästi kulkeva sanomisen tapa tuottaa lukijalle jatkuvaa nautintoa. Röngän kirjoittama teksti on sujuvaa ja taloudellista, mutta ei liian tiivistä tai kuivaa. Yllättävä herkullinen ilmaus siellä täällä maustaa tehokkaasti tekstiä.

Ystävät kaukana -romaanin tapahtumaympäristöt ovat yksityiskohtia myöten uskottavia. Päähenkilön nuoruusajan Neuvostoliitto, tämän päivän Suomi sekä nyky-Venäjä tarjoavat otollisia tilanteita yhteiskunnan kriittiseen tarkasteluun. Paluumuuttaja Viktor Kärpän ja valtaväestön kohtaamiset molemmilla puolilla rajaa avaavat suomalaisessa kirjallisuudessa harvinaisia näkökulmia ympäröivään maailmaan.

Kirjailija Matti Rönkä on humaani realisti. Hän ei kuvaa tarpeetonta väkivaltaa, ja hän keventää tapahtumien painoa nasevalla huumorilla. Romaanin henkilöillä on muitakin tunteita kuin ahneus ja viha. Heidän välillään on lujaa ystävyyttä ja toveruutta.

Matti Rönkä on kotimaisen jännitysromaanin uusi, luotettavaksi osoittautunut tekijä, joka hyödyntää taitavasti lajin ominaispiirteitä ja tuo kentälle oman, persoonallisen kertojanäänensä.

Palkintoraatiin kuuluivat Marja Istala Kumpunen, Antti Turunen ja Mikko Varis.

Vuoden johtolanka 2005 
Tuula-Liina Varis: Vaimoni

Palkintoraadin perustelut:

Raadin tietoon tuli vuonna 2004 nelisenkymmentä suomalaista jännitysromaania. Valtaosa tarjonnasta edusti lajityypin perinteisiä tyylisuuntauksia. Tuula-Liina Variksen romaani Vaimoni erottautui tästä joukosta selkeästi persoonallisena, epäsovinnaisena ja yllättävänäkin teoksena.

Variksen romaani haastaa rohkeasti lajityypin vakiintuneet ilmaisutavat ja kyseenalaistaa geneerisiä raja-aitoja. Rikosta tarkastellaan tyystin toisesta näkökulmasta kuin kotimaisessa dekkarissa tavallisesti, ja henkilöhahmojen psykologisointi on viety tavanomaista syvällisemmälle tasolle. Variksen romaanissa on myös ohut silaus huumoria. Niin ikään raatia viehätti Variksen kyky rakentaa romaaninsa monien ulottuvuuksien alle toimiva ja yllättävä rikosarvoitus.

Vaimoni on ”kirjallinen” dekkari, eli Tuula-Liina Varis hyödyntää kerronnassaan taidokkaasti kaunokirjallisia ilmaisukeinoja. Hän ei operoi pelkästään lajityypin sisäisessä viitekehyksessä, vaan avaa romaaninsa laveasti koko kaunokirjalliseen kontekstiin.

Ennen kaikkea romaanissa vakuuttaa kirjailijan kyky piirtää henkilökuvia, kuvata heidän mielenliikkeitään ja välittää laaja tunneskaala myös lukijalle. Romaanin ulkoiset tapahtumat ovat niukat, mutta sisäisiä mielenmyrskyjä ja maanjäristyksiä on tarjolla sitäkin runsaammin. Tuula-Liina Variksen romaani onkin mallikas esimerkki psykologisen jännitysromaanin lakastumattomasta lumovoimasta.

Palkintoraatiin kuuluivat Tommi Aitio, Kirsi Luukkanen ja Eva Uggla.

Vuoden johtolanka 2004 
Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja pahan pappi

Palkintoraadin perustelut:

Matti Yrjänä Joensuun pitkään odotettu uusi rikosromaani Harjunpää ja pahan pappi täyttää kaikki vaativankin dekkarinlukijan odotukset. Se on hitaasti ja miedolla lämmöllä kypsytetty mestariteos, joka on vankasti kiinni tässä ajassa mutta linkittyy luontevasti myös kirjailijan aikaisempiin Harjunpää-romaaneihin.

Romaani kytkee taidokkaasti yhteiskunnalliset ilmiöt ja viimeaikaisen yhteiskunnallisen keskustelun uskottavaan ja mukaansatempaavaan rikosjuoneen. Tarinan jännitys säilyy intensiivisenä loppuun saakka, mutta romaani kestää poikkeuksellisella tavalla seuraavatkin lukukerrat: rikosarvoituksen ratkaiseminen ei ole välttämättä Harjunpään ja pahan papin tärkein ulottuvuus.

Kielellisesti Matti Yrjänä Joensuun romaani oli kilpakumppaneitaan päätään pidempi. Kertovissa osuuksissa romaanin kielellinen ilmaisu on monivivahteista, ja dialogissa kirjoittaja tavoittaa luontevan puheenomaisuuden.

Poliisityön kuvaus on realistista. Joensuu antaa inhimilliset kasvot niin rikollisille, uhreille kuin poliiseillekin, noille väkivallan virkamiehille. Teoksen päähenkilö Timo Harjunpää on suomalaisen dekkarihistorian kiehtovimpia hahmoja, jonka lumovoima näyttää säilyvän vuodesta ja romaanista toimeen.

Palkintoraatiin kuuluivat Tommi Aitio, Kirsi Luukkanen ja Eva Uggla.

Vuoden johtolanka 2003 
Taavi Soininvaara: Koston komissio

Palkintoraadin perustelut:

Taavi Soininvaaran trilleri Koston komissio on erinomainen lajityyppinsä edustaja. Kirjassa imponoi paitsi hyvin kehitelty juoni myös se, että kirjassa käsitellään erittäin ajankohtaisia ekonomisia ja poliittisia ongelmia. Hämmästyttävällä asiantuntemuksella Soininvaara liikkuu Suomen, Euroopan ja miksei koko maailman päivänkohtaisissa tapahtumissa ja saa selvittelyynsä sisältymään myös kirpeitä kannanottoja niin isänmaallisuudesta kuin mielisairaanhoidon tasosta.

Huumoria ja lämpöäkin riittää, varsinkin päähenkilö Arto Ratamon ja hänen mielitiettynsä suhteen kuvauksessa. Teos on kuin pieni tämän päivän politiikan oppitunti – ei kuiva, vaan jännittävä ja mukaansatempaava.


Teos ei sorru trillerin lajityypin kliseisiin luettelemalla tieto- tai aseteknisiä yksityiskohtia, vaan paneutuu enemmänkin hyödyntämään historiaa ja kulttuurisia aineksia juonta syventävinä elementteinä. Soininvaara on taitava kirjoittaja, jonka teksti tempaa lukijan mukaansa ja tarjoaa nautinnollisen elämyksen, jonka ainesosat ovat tasapainossa kuin loistavassa vuosikertaviinissä.

Palkintoraatiin kuuluivat Asko Alanen, Outi Mäkinen ja Mauritz Nylund.

Vuoden johtolanka 2002 
Seppo Jokinen: Hukan enkelit

Palkintoraadin perustelut:

Seppo Jokisen kirjoittaman Koskinen-sarjan kuudennessa romaanissa Hukan enkelit tamperelainen komisario ratkoo mielenkiintoisen ja mutkikkaan murhatapauksen kovanaamaisen pyörätuolijengin keskuudessa.

Suomalaisen poliisiromaanin vahvan perinteen jatkajaksi vakiintunut romaanisarja on kypsynyt palkitussa kirjassa parhaimmilleen. Kerronta ja juonen kehittely on asiallista, uskottavaa ja harkitun humoristista.

Palvelukodin asukkien arkea järkyttävien kuolemantapausten tutkimuksia elävöittävät päähenkilöiden elämäntilanteita kartoittavat rinnakkaisjuonet. Niiden myötä Koskisen työhön tulee syvempää inhimillistä näkökulmaa ja hyvin oivallettuja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Pyöräilevän komisarion kyydissä tarina saa myös luontevan hehkeää paikallisväriä.

Palkintoraatiin kuuluivat Asko Alanen, Outi Mäkinen ja Mauritz Nylund.

Vuoden johtolanka 2001 
Harri Nykänen: Raid ja mustempi lammas sekä TV 1:n Raid-sarjan tekijät

Palkintoraadin perustelut:

Palkinnon aiheena ovat niin uutuusromaani Raid ja mustempi lammas (WSOY 2000) kuin TV 1:n Raid-sarja. Näiden vuorovaikutus on luonteeltaan siinä määrin kokonaisvaltaista, että niitä on vaikea erottaa toisistaan: Harri Nykäsen aiemmat Raid-kirjat vaikuttavat televisiosarjan taustalla ja vastaavasti tuorein rikosromaani, jonka raati katsoi viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi dekkariksi, saa uusia ulottuvuuksia televisiosarjan kautta.

TV 1:ssä alkukeväästä 2000 esitetty 12-osainen Raid-sarja oli ensimmäinen, mutta toivottavasti ei viimeinen tässä mittakaavassa toteutettu kotimainen rikosdraama. Se osui kerralla kohdalleen ja sai niin kriitikoiden kuin katsojienkin äänet puolelleen. Harri Nykänen ja käsikirjoittaja-ohjaaja Tapio Piirainen loivat televisiosovitusta varten uudelleen kirjoissa esiintyneen oikeamielisen rikollisen. Syntynyt sarja vei kirjoja pidemmälle yhteiskuntakriittisyyden ja toi ”markkinavoimien” määräysvallan esille tavalla, jonka osuvuus on vain vahvistunut kuluneen vuoden aikana.

Uusimmasta romaanissaan Nykänen lähetti Raidin pelkistetylle kahden miehen ja Mersun missiolle pohjoiseen. Tilintekomatka halki Suomen ja menneitten kalavelkojen on karu mutta karhean lämmin kuvaus rehtiydestä ja etiikasta kunnian miesten kesken, aina äijämäiseen patetiaan saakka, riippumatta siitä kummalla puolella Suomen lakia virallisesti kuljetaan.

Hyvän kirjan tai elokuvan lailla ei huolellisesti toteutettu Raid-sarjakaan ole kertakulutushyödyke, vaan vetää puoleensa yhä uudelleen. Katsoja pääsee herkuttelemaan tekijöiden oivalluksilla löytäessään kokonaisuudesta aina uusia nyansseja ja huomaamatta jääneitä yksityiskohtia. Sarjan näyttelijät loistavat pienimpiä sivuosia myöten poikkeuksellisen yhteismitallisena ensemblena, jossa jokainen roolityö tukee kokonaisuutta.

Televisiototeutuksen osalta haluamme lisäksi palkita ohjaaja-käsikirjoittaja Tapio Piiraisen, jonka kokonaisnäkemys merkittävästi vaikutti siihen, että kotimainen rikosdraama on saavuttanut laadullisesti aivan uuden tason. Raid-sarja antaa toivoa, että myös tulevaisuudessa katsojille vihdoin on luvassa laadukkaita kotimaisia rikosfilmejä ja -sarjoja.

Kokonaisuudessaan palkitsemisen arvoista näyttelijäkaartia edustamaan valitsimme Oiva Lohtanderin, jonka perushumaani komisario Jansson, Raidin vastapooli ja sparrauspartneri, oli niin hienosti sisäistetty roolisuoritus, että se ansaitsee jäädä historiaan kaikkien kotimaisten poliisihahmojen esi-isän komisario Palmun modernina seuraajana.

Palkintoraatiin kuuluivat Paula Arvas, Ulla Ekman-Salokangas ja Risto Raitio.

Vuoden johtolanka 2000 
Jari Tervo: Minun sukuni tarina

Palkintoraadin perustelut:

Minun sukuni tarina on mustan huumorin sävyttämä, mestarillisesti juonittu rikosromaani, jossa lajityypille ominaisia hämäysstrategioita sovelletaan kotimaisessa romaanitaiteessa ennennäkemättömään potenssiin. Hämättävänä ei ole ainoastaan kirjan minäkertoja, ja hänen kauttaan lukija, sillä ilmeisesti niin kustantaja kuin koko joukko kirjallisuusarvostelijoitakin ovat luulleet saaneensa pöydälleen ”vain” uuden jaritervon.

Tekemällä kertojasta julkiskuvansa parodisen alter egon ja leikittelemällä romaanituotantoonsa liittyvillä ennakko-odotuksilla Tervo piilottaa kuolemanloukkunsa pois silmistä runsaan 300 sivun ajaksi; näin harhautus puree paitsi oman elämänsä selvitysmiehen rooliin pantuun anonyymiin keskushenkilöön myös kotimaisen yleisproosan kestokuluttajaan. Humoristin kieli poskellaan Tervo piikittelee dekkarin tarvetta kaiken kattavaan loppuratkaisuun mutta myös ironisoi omaa ammattikuntaansa 1900-luvun viime hetkien todellisuudessa, kirjallisuuden, markkinavoimien ja julkisuuden symbioosissa. Huolella rakennettu ylimielisen paskapään ulkokuori rakoilee vain suhteessa omaan jälkikasvuun, ja se suhde on lähes häkellyttävän hellyttävä.

Kerronnan monet tasot sitovat Minun sukuni tarinan myös jälkimodernistiseen, tyyleillä ja äänillä leikittelevään metafiktioon. Auki kirjoitettava tarina moninkertaisen murhamiehen elämästä limittyy ammattikirjoittajan kosteahkon arjen ja työn kokemisen kanssa kohottaen näin kotimaisten kirjailijakohtaloitten itsetilitysperinteen aivan uudelle tasolle. Lisäkuteina tässä tekstuaalisessa monimuotoisuudessa ovat keskushenkilön mihinkään etenemätön romaanihanke ”Minun sukuni tarina”, hänen luettavakseen saamansa muistelmakäsikirjoitus, vaimon päiväkirjanlehtiä ja kaikeksi lopuksi vielä koodattu paljastuskirje. Jari Tervon kyvyistä todistaa se, että lukija heittäytyy seuraamaan kaikkia tekstejä yhtä suurella innolla.

Verkkaisesti liikkeelle lähtevä romaani yltyy lopulta hurjaan tempoon. Äkkiväärä, typografiaan asti ulottuva huumori ja tempoileva tarinointi saavat kirkkaan tarkennuspisteen kirjan viimeisen viidenneksen kirissä kohti loogista päätöstä. Summanmutikka paljastuukin täsmäsuuntaukseksi.

Harvoin rikosromaanin lukija tulee palkituksi yhtä runsaskätisesti: sekavan tuntuisesta vyyhdestä ei tarvitse yrittää seuloa esiin yhtä tai kahta johtolangan päätä, sillä lähes poikkeuksetta eriparisetkin säikeet tulevat kudelman paljastuessa solmituiksi yhteen. Tervo osoittautuu samanlaiseksi ”moniääniseksi pesärosvoksi” kuin pohjoisen varislintu, jolta hän on varastanut nimen aikakirjoihin päätyvälle suomalaiselle rikosten herralle, Matias Hermanni Kuukkelille. Niinpä Vuoden johtolanka -palkinnonkin osoite oli harvinaisen yksiselitteinen.

Palkintoraatiin kuuluivat Paula Arvas, Ulla Ekman-Salokangas ja Risto Raitio.