Vuoden johtolanka 2023

Suomen dekkariseura myöntää Vuoden johtolanka 2023 -palkinnon Virpi Hämeen-Anttilalle romaanista Vapauden vahdit (Otava 2022).

 Palkintoraadin perustelut:

 Historialliset jännitysromaanit kiinnostavat muitakin kuin perinteisen dekkarin ystäviä. Ei olekaan ihme, että viime vuosina useat kotimaiset kirjailijat ovat sijoittaneet dekkareita myös 1920- tai 1930-luvun Suomeen.

 Virpi Hämeen-Anttila aloitti Karl Axel Björk -sarjan vuonna 2014 Yön sydän on jäätä -teoksella. Vapauden vahdit on yhdeksäs Axel Björkin tutkimuksista kertova teos. Se houkuttaa lukijaa kurkistamaan 1920-luvun Helsinkiin, silloiseen kadun- ja paikannimistöön ja myös elämäntyyliin.

 Nykylukija voi suorastaan herkutella, kun Hämeen-Anttila tuo tekstiinsä tietoisesti vanhahtavia suomen kielen sanoja ja ilmauksia. Historiallinen tarkkuus, jolla kirjailija kuvaa mennyttä aikaa ja sen ilmiöitä on ihailtavaa.

 Björk-sarjassaan Virpi Hämeen-Anttila yhdistää uskottavasti tuon ajan rikostutkintaa, arkista tapainkuvausta ja pääkaupungin säätyläiskulttuuria. Vapauden vahtien Axel ja hänen kihlattunsa Lisbeth ovat ehkä jo moderneja säätyläisiä, mutta silti heidän seurustelussaan noudatetaan tarkkoja sääntöjä.

 Vapauden vahteihin tuo omat jännitteensä ajan poliittinen tilanne. Se koskettaa myös suoraan Axel Björkiä, jonka oma veli on liikkunut poliittisesti hämärässä seurassa. Näin Axel ajautuu ristiriitaiseen tilanteeseen. Suhde veljeen on ennestään vaikea ja nyt tämä uhkaa joutua epäillyksi vakavasta rikoksesta. 

 1920-luvun Helsinki on rikosnäyttämönä sinänsä kiehtova. Mutta Virpi Hämeen-Anttila ei tyydy kuvaamaan pelkästään murhatutkintaa vaan laajentaa aihepiiriä kunnon ihmisten kipeisiin perhesuhteisiin ja kertoo myös kovaosaisten arjesta.

 Palkintoraatiin kuuluivat Elo Lammi, Kyösti Pienimäki ja Helena Ranta.



Vuoden johtolanka 2023 -ehdokkaat

Vuoden johtolanka -raati (jäsenet Elo Lammi, Kyösti Pienimäki, Helena Ranta) on valinnut seuraavat teokset Vuoden johtolanka -palkinnon ehdokaslistalle. Lopullinen voittaja julkistettiin 7.2.2023.


Elina Backman: Ennen kuin tulee pimeää (Otava)
Podcast-mainetta saanut ja uutta aineistoa etsivä Saana Havas houkutellaan matkustamaan Pohjois-Lappiin paneutumaan vuosia sitten kadonneen ja murhattuna löytyneen nuoren tytön tapaukseen. Kirjan hienointa antia on napapiirin pohjoispuolella sijaitsevan miljöön ja ihmisten kuvaus. Elina Backman hahmottaa hyvin Havaksen roolin oudohkossa ympäristössä, jota ”harrastelijasalapoliisi” tarkkailee perimmältään sympaattisesti.


Simo Halinen: Nainen joka katosi (CrimeTime)
Tyylikkäästi kirjoitettu salaperäinen rikostarina, johon Simo Halinen mahduttaa yllätyksellisiä käänteitä. Tarina on loistavasti pelkistetty lähes elokuvamainen kertomus, jossa koetaan yksinäisyyttä, ihmisen kadottamisen kipeyttä ja uudelleen löytämistä. Rikoskirjaksi Halisen romaani on myös harvinaisella tavalla kauniin eroottinen syvine kiintymisineen ja tunteineen.


Virpi Hämeen-Anttila: Vapauden vahdit (Otava)
Karl Axel Björkin tutkimuksista kertovan sarjan yhdeksäs romaani on hieno ajankuva 1920-luvun Helsingistä. Sarjan dekkareissa Virpi Hämeen-Anttila yhdistää uskottavan onnistuneesti tuon ajan rikostutkintaa, arkista tapainkuvausta, ja säätyläiseroista johtuvia jännitteitä. Historiallinen tarkkuus, jolla Hämeen-Anttila kuvaa ajan ilmiöitä, on ihailtavaa.

JP Koskinen: Elokuun viimeinen ehtoollinen (CrimeTime)
Romaani vahvistaa entisestään JP Koskisen verratonta Murhan vuosi -teemasarjaa. Kirjassa on veijarimaista kuvausta Totuuden veljeskunnan hämäristä, salaisista ja kohtalokkaistakin menoista, joita Arosuon etsivätoimiston Juho Tulikoski ujutetaan tarkkailemaan. Rinnakkaistarina 1700-luvun Hämeestä on todentuntuisen rosoinen ja vaikuttava ajankuva.


Anu Patrakka: Katumuksen kallio (Into)
Anu Patrakan Katumuksen kallio on Portugaliin sijoittuvan kirjasarjan perinteinen arvoitusdekkari, jossa lukija saa arvailla syyllistä ja varmasti erehtyäkin moneen kertaan. Kirja koukuttaa myös pohtimaan katolisen kirkon sielunpaimenten rooleja kirkon sääntöviidakossa. Patrakka kirjoittaa kiinnostavasti padreista ja seurakuntien työntekijöistä aina haudankaivajia myöten.



Max Seeck: Loukko (Tammi)
Max Seeck tarjoaa Loukossa lukijalle omaperäisen ja erittäin vetävän juonen. Seeckin rikospoliisi Jessica Niemi toivoo saavansa Ahvenanmaan syrjäisimmältä saarelta toipumisrauhaa työvastoinkäymistensä vuoksi. Hyvän dekkarin perinteiden mukaisessa idyllisessä täysihoitolassa Jessica tapaa ihmisiä, joilla on yhteinen vuosikymmenten takainen kipeä menneisyys. Pian rannalta löytyy ruumis, eikä Jessica malta tyytyä tarkkailijan osaan. Tarinaan tuo vahvaa särmää Jessican oman elämän iso käännekohta.